Valossa kevät, tuulessa talvi

Maaliskuussa valo alkaa toden teolla lisääntyä. Kevätpäiväntasauksen aikoihin päivän piteneminen onkin nopeimmillaan, Etelä-Suomessa noin kuusi minuuttia päivässä. Tiaisten kevätlaulua on kuulunut jo jonkin aikaa ja hämärän hetkinä korviin kantautuvat mustarastaan säkeet.

Talvi alkaa kääntyä kevääseen ja tarhurin mieli heräilee talvihorroksestaan. Usein tämä herääminen kuitenkin tapahtuu olosuhteisiin nähden liian aikaisin. Ilmassa tuntuu olevan jo vahvasti kevättä, varsinkin lauhoina päivinä, mutta sitten on taas pakkasta. Keväthankien keskellä syyhyäville multasormille on vielä aika vaikea löytää tekemistä. Maa on roudassa vielä vähintään kuukauden.

On kevättalvi.

Purkkipuuhia

Tarhurin onneksi kasvukausi pääsee alkamaan ikkunalaudalta. Jo jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi perinteeksi muodostuneen Maatiaisen siementilauksen saapuminen käynnisti myös siemeninventaarion. Olin ajatellut tehdä sen jo hyvissä ajoin ennen kevättä, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Niinpä kokosin yhteen vanhat siemenpussit ja niputtelin niitä kylvöajankohdan mukaan: keittiökasvit, esikasvatettavat yksivuotiset, kylmäkäsiteltävät monivuotiset, kevään suorakylvöt, keskikesällä kylvettävät (pionit, iirikset ja muut hitaat itäjät) ja niin edelleen.

Siemeninventaario osoitti, ettei perusmieltymykseni vanhoihin puutarhalajikkeisiin ole juuri muuttunut vuosien saatossa. Samalla tulin tehneeksi myös katsauksen omaan tarhurihistoriaani. Vanhimmat siemenpussit olivat 1990-luvun lopulta, Turun kasvitieteellisen puutarhan myymälästä ostettuja (sittemmin siemenmyynti siellä on lopetettu).

Löysin myös pussillisen lupiininsiemeniä (2006), jotka olin kerännyt lapsuuden kesämummolan pihalta ennen kuin paikka siirtyi uusille omistajilleen. Tuo pussukka herätti ristiriitaisia ajatuksia: lupiineja, haitallista vieraslajia, en enää aio kylvää, mutta tunnesyistä en saanut siemeniä heitetyksi poiskaan.

Edellä mainittujen lisäksi oli kymmenittäin erilaisia pussinpohjia. Useinhan pusseissa on enemmän siemeniä kuin kotitarhuri tarvitsee: harvemmin tulee tarvetta tuhannelle taimelle samaa lajia. Siementen itävyys heikkenee ajan myötä, mutta siitä huolimatta päätin kylvää myös esimerkiksi ritarinkannuksia vuosikertaa 1999. Tuleepa kokeiltua ja siemenet käytettyä loppuun – eivätkä siemenet säilyttämisestä ainakaan enää parane.

Lisäksi mökillä oli erään kaapin päällä odottamassa joukko viilipurkkeja ja sanomalehdestä taiteltuja pussukoita, joihin olin kerännyt menneenä kesänä siemenkotia eri puolelta puutarhaa. Siemenet kehotetaan keräämään kuivalla säällä, puhdistamaan roskista ja säilyttämään kuivassa, viileässä ja valolta suojattuina.

Melkein niin tapahtuikin, tosin monen poutapäivän jälkeen ryhdyin hommaan lopulta syyssumuisena päivänä, jolloin kaikki pihalla oli nihkeän kosteaa. En tiedä, estikö kosteus hiukan pienimpien siementen varisemista ennen aikojaan, mutta ainakin niin ehdin toivoa. Talvensa siemenpurkit viettivät sitten hämärässä ja lämmittämättömässä mökissä, muutamaan hämähäkki oli tehnyt verkkonsa. Onneksi kuitenkin olin merkinnyt purkkeihin, mitä olin niihin kerännyt – se, että voisi muistaa ne jälkeenpäin, on puhdasta toiveajattelua.

Virheistään oppii. Kylvin tomaatit viime vuonna liian myöhään, mikä vuoksi tomaattien kypsymistä avomaalla saikin odottaa syyskuun alkuun. Myöhäinen kypsyminen ei ollut yllätys, mutta opinpa samalla, etten ollut ainoa, joka osasi odottaa. Koko kesän taimet saivat kasvaa rauhassa, kuten aiempinakin vuosina, mutta ensimmäisten tomaattien kunnolla punerruttua sato oli eräänä yönä kadonnut muihin suihin lehtineen päivineen. Todennäköisesti peurat olivat olleet asialla.

Nyt on purkkikylvöksiä sekä lämmittämättömällä kuistilla kylmäkäsittelyssä että sisällä lämpimässä. Tämän vuoden tomaatintaimet ovat jo hyvässä kasvussa. Muutamat muutkin ovat itäneet, ja loppujen osalta toivon parasta.

Domino-ilmiöitä

Keittiötarha on joka kevät oma operaationsa. Näin on varsinkin nyt, kun kasvimaata viime syksynä traktorivoimin saatettiin uuteen uskoon. Laajensimme kasvitarhaa ja muutimme hiukan sen sijaintia, minkä lisäksi paikalle tuotiin traktorikuorma uutta multaa. Tarhurille onkin luvassa yllin kyllin lapio- ja haravahommia, ennen kuin porkkanat ja persiljat on kylvetty, perunat istutettu ja mansikan- ja parsantaimet siirretty uusille sijoilleen.

Lisäksi viimevuotisen perunamaan kulmalla on talvehtinut joukko perennantaimia menneen kesän kylvöistä. Niille ei vielä lopullista kasvupaikkaa olekaan, sillä kuten usein käy, syksyn tullen yhtä ja toista siirtyy seuraavaan kauteen odottamaan toteutumistaan. Jos taimien talvehtiminen on onnistunut, on ne siirrettävä turvaan ryytimaan muokkauksen alta.

En ole vielä päättänyt, perustaisinko niille oikean istutuspaikan ensin ja siirrän pysyville sijoilleen (työläs, mutta pysyvä ratkaisu, joka viivyttää keittiötarhan kunnostamista ainakin yhdellä viikonlopulla) vai kyhäänkö uuden tilapäisen paikan (nopeampi, mutta väliaikainen). Saattaa myös olla, että yksinkertaisesti siirrän taimet takaisin ruukkuihin ja laitan ne jonkin pensaan alle toistaiseksi…

Kun yhtään yltyy kokeilemaan taimikasvatusta, erilaisten väliaikaisiksi aiottujen kasvupaikkojen tarve osoittautuu ällistyttävän suureksi. Näin on etenkin perennojen kohdalla. Viime kesänä kylvetyt pionin- ja iiriksensiemenet itävät nyt tulevana keväänä, toivottavasti, tai ehkä seuraavana. Joka tapauksessa niiden on syytä antaa olla rauhassa, joten niiltä osin kylvöpenkki on varattu vielä hyvän aikaa.

Mutta nyt puutarhassa kaikki on lumen alla, on vielä pari kolme viikkoa, ehkä kuukaudenkin.

Ajatus pihalla

Tekemisen puutteessa tarhurin ajatus vaeltelee sinne tänne ilman mitään varsinaista päämäärää. Jos jotakin, niin eikö tässä vaiheessa voisi suunnitella – tai ainakin pallotella mielessään – tulevan kevään ja kesän tekemisiä? Aikomuksiaan voisi jopa yrittää laittaa johonkin järjestykseen.

Kevättä odotellessa ehtiikin visioida jos jonkinlaista. On kuitenkin syytä muistaa, että visioiden ja todellisuuden yhteen sovittaminen vaatii tiettyä realismia. Arkisin muissa töissä olevan mökkitarhurin kevätkausi tapahtuu joka tapauksessa viikonloppupohjalta, eikä kovin mahdottomia kannata kuvitella saavansa aikaiseksi. Kun kevät sitten toden teolla tulee, voikin joutua jälleen huomaamaan, ettei ehdikään juuri mitään…

Vaikka asioiden saaminen tehdyiksi ajallaan onkin huomattava mielihyvän lähde, harrastajatarhurin tekemiset harvoin ovat oikeasti pakollisia. Jos perunan istutus kovasti viivästyy, on se tietysti harmin paikka, mutta mistään sen pahemmasta ei ole kysymys.

Ehkä aikaansaannosten sijaan huomion voisi kiinnittää itse tekemiseen? Siis siihen, että puutarhassa saa olla ja puuhastella sen mukaan kuin ehtii ja pystyy? Että huomio olisi siinä, mitä kulloinkin on ja tapahtuu, sen sijaan, että huolehtisi siitä, mitä ei vielä ole?

Juuri nyt on tuulessa talvi, vaikka valo kertookin jo keväästä.