Saunapuutarha

Se tosiseikka, että useimmiten juon teeni jommastakummasta Muumipappamukistani, ei mitenkään estä minua kiinnostumasta japanilaisen teetaiteen kaltaisista ilmiöistä. Tosin on todettava, etten ole koskaan osallistunut teeseremoniaan enkä osaa japania. Käsitykseni teetaiteesta perustuu lähinnä kirjatietoon.

Kesän alussa pääsin käymään Japanissa viikon mittaisella työmatkalla. Jätin Original Tea Experience -tyyppiset elämystuotteet väliin, mutta käytin toki tilaisuutta hyväksi vierailla useammassakin puutarhassa.

Nykyisessä Nagoyassa sijaitsevan Tokugawan puutarha oli vaikuttava kokemus. Puutarhan historia ulottuu aina 1600-luvulle maaherra Tokugawa Mitsutomon aikaan. Parihehtaarisen maisemapuutarhan alueella sijaitseva maaherran asumus on nykyisin taidemuseo.

Puutarhan harkitun epäsäännöllinen luonnonmukaisuus, yksityiskohtien huolellinen viimeistely, sekä puutarhan ja siellä olevien rakennusten esteettinen symbioosi oli hyvin vaikuttavaa. Eri taiteenalojen symbioosilla on Japanissa pitkät perinteet, ja muun muassa teetaide, runous ja puutarha liittyvät monimutkaisilla tavoilla toisiinsa.

Perinteisesti teetaidetta harjoitetaan erityisissä teehuoneissa, joita usein ympäröi puutarha. Tokugawan puutarhassa teehuone sijaitsee puiden siimeksessä, veden läheisyydessä. Kun katselin tuota yksinkertaista, taiten rakennettua majaa (sisälle ei saanut mennä), mieleni hyppäsi kurittomasti ja kulttuurisesti ehkä arveluttavallakin tavalla yhtäkkiä kotisuomeen.

Teehuone puutarhoineen suomalaisessa mökkimaisemassa olisi kovin vieras ilmestys, mutta entä – saunapuutarha?

Tee ja puutarha

Teetaiteessa ei todellakaan ole kyse mistään iltateellä pistäytymisestä. Kakuzo Okakura (1862-1913) raottaa länsimaiselle lukijalle Teekirjassaan (The Book of Tea, 1906) japanilaista teemaailmaa. Teellä on liki tuhatvuotinen historia eri koulukuntineen ja arvostettuine mestareineen. Teen valmistaminen, teeastioiden käsitteleminen, teen tarjoileminen ja nauttiminen on muodostunut omaksi taiteenlajikseen. Jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä, ja teemestarin johtamassa seremoniassa myös teevieraan on tunnettava tavat ja velvollisuutensa.

Teehuoneeseen mennään pienen puutarhan kautta. Teehuoneeseen johtava polku on usein kivetty harkitun epäsäännöllisesti asetelluilla astinkivillä. Niinpä tulijan on asetettava askelensa tarkkaan, kiirehtiä ei voi, eikä saa. Sisään huoneeseen käydään pienestä ovesta: jokaisen tulijan on kumarrettava syvään. Teehuoneessa vallitsee kiireetön rauha, jota on täysin sopimatonta millään hosumisella tai äänekkäällä puheella häiritä.

Teepuutarha on pelkistetty, tasapainoisen epäsymmetrinen. Puutarha perustuu pitkälle tyyliteltyyn luonnon jäljittelyyn ja sen myötä siihen kuuluu eräänlainen hallittu satunnaisuus. Teekirjassaan Okakura kertoo vanhan tarinan, jonka mukaan oppilaan lakaistua puutarhan putipuhtaaksi moneen kertaan tulos ei silti kelvannut teemestari Rikiulle. Asia korjaantui vasta kun mestari itse oli ravistellut vaahterasta muutamia syyslehtiä juuri lakaistulle polulle.

Omassa rannassa

Teetaiteen suhteen olen täydellisesti turisti, mutta saunomisesta minulla sentään on vuosikymmenien kokemus. En ole aikeissa yrittää muotoilla saunomisesta mitään tuhatvuotisen taiteen kaltaista, vaikka saunomisen perinne pitkä onkin. Sen sijaan teetaiteen ideat tasapainosta, ajan kulusta vuodenaikojen myötä sekä puutarhan luonnonmuotoisuudesta resonoivat mielessäni vahvasti.

Millainen olisi saunapuutarha?

Ajattelen näkymää mökkisaunamme rappusilta. Siinä minun on tapana istuksia saunaa lämmittäessäni. Jos sataa, on liian kylmä tai hyttysiä on paljon, istuskelen saunakammarissa. Sen ikkunoista avautuu näkymä samaan maisemaan, vain hiukan eri kulmasta.

Saunapuutarhan johtoajatus on yksinkertaisuus ja luonnonmukainen tasapainoisuus, eikä oikeastaan saa näyttää hoidetulta. Mitään uutta ei ole istutettu, tontin rajalla kasvavaa luonnonkuusiaitaa lukuun ottamatta. Saunapuutarha on siis ”puutarha” hyvin rajatussa merkityksessä: käytännössä se on hiukan siistittyä luontoa.

Saunapuutarhassa on pelkästään suomalaisia luonnonkasveja: puita, saniaisia, varpuja, heiniä ja sammalta… Lisäksi on muutama kivi, näkymä järvelle puiden lomitse. Kukkivia kasveja on vähän: joitakin valkovuokkoja keväällä, pihlaja alkukesällä. Juhannuksen aikoihin muutama niittyleinikki ja harakankello täplittävät muutoin vihreää maisemaa.

Saunan portailta järvelle katsellessa linnunpönttö on ainoa selvästi ihmistekoinen elementti. Polku vie suuren kuusen taakse rantaan, laituri ei saunalle näy.

Saunapuutarha on eräänlainen luontoilluusio: kuvitelma luonnon keskellä olemisesta. Ympäröivä maisema on metsäinen, mutta sivilisaation merkkejä on runsaasti. Vaikka vedet kannetaan järvestä ja saunapuut pilkotaan itse, saunalle on sähköt ja autollakin pääsee halutessaan perille. Pienen järven vastaranta on mökkejä täynnä.

Vuodet ja ajat

Saunamme on sen verran etäällä päärakennuksesta, että useimmiten jään saunalle lämmittämisen ajaksi. Joskus pilkon saunapuita, toisinaan vain oleksin. Kun oleksimisen ainoa tarkoitus on odotella saunan lämpiämistä polttopuiden lisäämisen välillä, ja kun mökkikaudella saunotaan useamman kerran viikossa, saunamaisema ehtii tulla hyvinkin tutuksi.

Kun tarkastelee mitä tahansa samaa näkymää toistuvasti pitkähkön ajan kuluessa, huomio alkaa kiinnittyä seikkoihin, jotka eivät pysy samoina. Erilaiset valaistukset, vaihtuvat säät ja vuodenkierto muuttavat näkymää kukin omalla tavallaan. Syntyy kokemus, että sama maisema onkin joka kerta uusi.

Tai no, melkein joka kerta uusi. Keväällä muutokset voivat olla suuriakin, mitä korostaa se, että olemme mökillä vain viikonloppuisin. Yhtäkkiä ovat lumet huvenneet, jäät mustuneet. Maiseman värit ovat hillityt, mutta lehdettömään aikaan valoa on paljon. Sitten tulee vihreys. Ensin varovammin, sitten jo vihertää joka puolella. Äänimaailma – linnut! – muuttuu niin ikään viikoittain.

Kesään asetuttua maiseman tapahtumat käyvät verkkaisemmiksi. Vihreä on olotila, johon pouta, sade ja tuuli tuovat liikettä, ääniä, tuoksuja. Heinäkuussa huomaa linnunpöntön hiljenneen; poikaset ovat lentäneet pesästä. Sitten pihlajanmarjat alkavat rusottaa, saunapolulle nousee sieniä.

Pikkuhiljaa aurinko tapaa metsänrajan yhä aiemmin ja koivuihin ilmestyvät ensimmäiset keltaiset lehdet. Järvellä kuikat huutavat syyshuutoaan. Sauna lämpenee yhä hämärämmissä illoissa, tähdet alkavat iltaisin erottua. Joinakin syksyinä saunotaan vielä ensilumen aikaan. Ilma on kuulas ja kylmä, maisema hiljainen, lehdetön.

Kaiken aikaa samat puut, kivet ja järvi pitävät seuraa saunanlämmittäjälle, sama polku johtaa saunasta laiturille. Toisiinsa kietoutuneina maiseman pysyvyydet ja muuttuvaisuudet kertovat lopulta jatkuvuudesta. Joka vuosi syyskylmät päättävät mökkikauden, mutta ensi keväänä saunotaan taas.